Onnellisuutta kohti

On kulunut hetki aikaa siitä, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Kevään teksteissä kerroinkin siitä, miten kävin jatkuvasti kamppailua työelämän ja oman elämän kanssa. Henkilökohtaiset arvoni ja työpaikkani arvot eivät enää kohdanneet lainkaan. Koin jatkuvaa väsymystä ja ahdistusta töiden takia, koska en pystynyt tekemään bisnestä toisten kustannuksella. Tämä johti siihen, että painoin itse pitkää päivää, jätin lomia pitämättä ja annoin kaikkeni, jotta muut eivät joutuisi venymään äärirajoille. Se johti lopulta siihen, etten enää tunnistanut itseäni. Koska olin kiintynyt työpaikkani ihmisiin, en pystynyt lähtemään työstäni. Koin, että vastuuhenkilönä tuotan pettymyksen työyhteisöille, jos lähden. Ajattelin, että he pitävät minua luovuttajana. Ajattelin, että kollegat pitävät minua heikkona. Ajattelin, että en koskaan tule löytämään uutta työyhteisöä, jossa voin olla oma itseni. Samaan aikaan huomasin, että olin kadottanut osan itsestäni. Olin väsynyt, ahdistunut ja peloissani. En os...

"One day you'll leave this world behind,  so live a life you will remember. " Niin osuvasti lauletaan yhden suosikkiartistini Aviciin kappaleessa The Nights. Kuten edellisessä postauksessa pohdinkin, niin olen viime aikoina kamppaillut sen kanssa, mitä aion tulevaisuudessa tehdä. On niin ristiriitaista, että toisaalta pidän nykyisestä työstäni, mutta se ei tuota minulle enää sellaista onnellisuutta ja iloa kuten ennen. Jotkut päivät ovat hyviä, mutta pääosin nykyinen työ aiheuttaa stressiä ja välillä jopa ahdistusta. Melkein kymmenen vuotta samalla työnantajalla ja koen, että olen siinä pisteessä mihin pystyn pääsemään tässä työssä. Haluanko tehdä tätä samaa seuraavat kymmenen vuotta? En ole enää varma. Muuttuva maailma, muuttuva ala, nopeasti kasvanut yritys, koronavuosi ja taloudellinen paine. Siinä on ollut käsittelemistä viime aikoina työrintamalla. En ole enää varma vastaavatko minun henkilökohtaiset arvoni sitä, mitä työssäni tänäpäivänä vaaditaan. Kuten yllä olevis...

Muistan, että lapsena ensimmäinen ajatus siitä, mikä minusta tulee isona, oli eläinlääkäri. Olen aina rakastanut eläimiä ja lempiohjelmiin kuului mm. avara luonto (tai mikä vaan ohjelma, missä pääosa oli eläimillä). Myöhemmin halusin olla opettaja, mutta aikuisena sekin lopulta muuttui. Kouluttauduin  korkeakoulussa sosiaalialalle ja sain omalta alaltani töitä heti valmistumisen aikoihin. Koin ja koen edelleen, että haluan tehdä töitä ihmisten parissa. Nykyinen ammattini ja työn ohella käymäni lisäkoulutukset antaisivat valmiuksia toimia monessa sosiaalialan ammatissa, mutta olen tehnyt nykyistä työtäni niin kauan, että työpaikan vaihtaminen tuntuisi pelottavalta. Tällä viikolla oli erityisen raskas viikko töiden osalta. Kamala paine tuloksesta, tavotteisiin pääsemisestä ja jatkuva epäonnistumisen pelko. Olen viime aikoina miettinyt tosi paljon, mitä haluaisin tehdä työkseni. Onko nykyinen työ enää sellainen, joka saa minut onnelliseksi? Haluanko miettiä illat töitä ja tasapainoill...

Onko sinulla koskaan ollut sitä tunnetta, että elämä jota elät, ei ole sinua varten? Tai että eläisit jonkun muun elämää, toisia varten ja heitä miellyttääksesi. Se mistä itse olet haaveillut, ja ehkä salaa vieläkin haaveilet, tuntuu lähinnä kaukaiselta unelta. Jo lapsena meille monesti opetetaan miten tulee käyttäytyä ja olla. Älä herätä liikaa huomiota. Älä sitä, älä tätä. Älä kilju noin kovasti, vaikka innostut. Ole hiljaa. Älä itke kun kaikki katsoo. Muista pestä hampaat ja olla kiltisti. Tee läksyt ja tottele opettajaa. Koulussa opettajat ovat aikojen saatossa päättäneet paljon meidän puolesta. "Ei sinun kannata sitä puukäsityötä ottaa valinnaiseksi aineeksi, kun oot tyttö. Puukässä on poikia varten, et sinä siellä sahan kanssa niiden mukana pysy. Tulet rättikässään tai kuvikseen niin kuin muutkin tytöt".   Onneksi vuonna 2021 tuota ei varmasti enää kuule kouluissa ja lapsilla on enemmän oikeuksia toteuttaa omia mielenkiinnon kohteitaan jo päiväkodista lähtien. Näin ...

Kun ikähaitari alkoi lähentyä kolmeakymmentä, havahduin siihen todellisuuteen, että hetkinen.. menikö minun nuoruus jo. Mihin viimeiset vuodet oli hujahtaneet? Havahduin siihen, että olen omistanut opiskelujen jälkeisen ajan työlle ja uran luomiselle. Havahduin siihen, että olenko onnellinen näin. Mikä kaikki on vaikuttanut siihen, missä olen nyt? Mikä kaikki on vaikuttanut siihen, että ehkä jollain tapaa minulla on ollut myös jonkinlainen onnellisuuden pelko. Olenko uskaltanut toteuttaa omia unelmia tai tehnyt elämässä niin kuin minusta parhaalta tuntuu? Vai olenko toiminut ennemminkin niin kuin minun oletetaan toimivan? Etten vaan tuottaisi pettymystä kellekään. "Sullahan on kaikki asiat elämässä hyvin", kuulen usein sanottavan. Kyllä, toki näin on. Minulla on työ, oma koti, lemmikit, puoliso sekä vanhempani ja sisarukseni. Mutta olenko silti ollut viimeiset vuodet onnellinen? Olen alkanut pohtia, mitä onnellisuus oikein on. Päätin, että haluan olla lopultakin kokonaisuudes...